tiistai 24. toukokuuta 2016

40. asiaa: Koe keikka Tavastialla

 Paikka: Tavastia, Helsinki
Aika: perjantai 13.5.2016
Keikka: Egotrippi (loppuunmyyty)
Muuta: Muista ensi kerralla korvatulpat, jotta 
vältyt kuulovauriolta muiden (humalaisten) huutaessa korvan vieressä.

 
 Ihka ensimmäinen keikka Tavastialla päästy kokemaan pari viikkoa sitten. Ajatus Tavastiasta oli hämyinen, savuinen ja pieni. Hämyinen ja pieni osuivat nappiin. Savuisen tilalle laittaisin hikisen. Päästiin yläkertaan ja eturiviin (tietysti). Paikka oli tosi jees, vaikkakin vieressä oleva pariskunta oli ehkä nauttinut pari valkkaria liikaa. Ja Egotrippi oli jälleen kerran joka pennin arvoinen.
 

40. asiaa: 28. Tee simaa (check)

 Tänä vuonna valmistin ensimmäistä kertaa simaa ihan itse. Toki pienenä autoin mummia ja vaaria laittamalla rusinat pulloihin ja siman juomisessa, mutta siihen se itse tekeminen on jäänyt. Olen aina ajatellut, että siman valmistaminen on jotenkin vaikeaa hommaa, mutta sehän on ihan lastenleikkiä! Ja vain kuusi perusainesosaa tarvitaan.

Ohjeen katsoin täältä.



Jouduin jopa tekemään toisen satsin, koska sima oli niin hyvää ja olin jakanut sitä ympäri sukua! :D Sima maistui ihan lapsuuden simalta, meille ei enää ikinä osteta kaupan simaa. Kyllä kelpasi syödä anopin tekemiä munkkeja ihan itse omin pikku kätösin valmistetun siman kanssa. Nam!


tiistai 29. joulukuuta 2015

Heijastinpannat

Tässä vielä viimeiset esittelyt tämän vuoden itse tehdyistä joululahjoista: heijastinpannat.
Nämä lähtivät Saksaan asti lämmittämään ja valaisemaan pimeää. :)


Lankana oli Novitan Heijastus, virkkuukoukku nro 8 ja mallit omasta päästä.
Pannat syntyivät ihanan nopeasti tälläiselle hätähousulle, koska koukku oli niin suuri ja lankakin mukavan paksua.  Lanka heijastaa yllättävän paljon (salama)valoa, ja valoisassa heijastin-osa sulautuu mukavasti joukkoon. Kuvasta päätellen myös lahjansaajat olivat innoissaan. :)

lauantai 26. joulukuuta 2015

Kolikot + setelit

Tässä toinen käsityö, minkä tein joululahjaksi: Kolikko- ja setelipuissukka!
Virkkasin kaksi suorakaiteen muotoista kappaletta 18-säikeisellä Molla-kalalangalla. Ja numeron 3 koukulla. Vetoketjun ompelin kappaleiden yläreunaan ompelukoneella ja reunat kiinni käsin.


Kirjoin tekstin (pinkillä ja valkoisella muliinilangalla) ilman mitään mallia eli "freestylena". Teksti ei kovin hyvin erotu virkatusta pinnasta ja tästä oppineena seuraavaan pussukkaan täytyy virkata teksti samalla kun virkkaa isompia kappaleita. Taas yksi asia minkä saan opetella! :)

perjantai 25. joulukuuta 2015

Why so serious?

 Vihdoinkin voi esitellä joululahjaksi tehtyjä käsitöitä! Tässä niistä ensimmäinen.

Muistatteko viime vuoden Batman-ristipistotyön? No, tänä vuonna Batman sai kaveriksi Jokerin. Jokeriin ei tarvinnut niin montaa työtuntia kuin Batmaniin, koska tekstiä ja värinvaihdoksia oli vähemmän. Tai sitten vain mun ristipistotaidot ovat kehittyneet. Hah! *Röyhistää rintaa*



Ohje tähän on samasta paikasta kuin Batmanin eli StitchBucketista ja lankana käytin jälleen kolmisäikeistä muliinilankaa. Onnekseni löysin vielä samanlaiset kehykset, mitä käytin Batmanissa. Toki ne piti jälleen kerran tuunata. :)


Tässä vielä Jokerin taustapuoli ja lähikuva. Olen edelleenkin sitä mieltä, että ristipistotöiden taustapuolet ovat kiehtovia!
(Klikkaa kuvia niin saat ne suuremmaksi.)

Huomenna luvassa lisää itsetehtyjen joululahjojen esittelyä! :)

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Maailman paras kalakeitto

Hankin keväällä Kari Aihisen "Kaappaus keittiössä" keittokirjan ja sieltä bongasin maailman parhaan kalakeiton ohjeen. Keitto maistuu aivan samalta, kuin mitä mummilla ja vaarilla pienenä söin. Eikä mikään ihme, että keitto vie kielen mennessään, koska siihen tuolee voita ja kermaa. 


Ainekset:
8 perunaa
2 sipulia
2 porkkanaa
2 rkl voita
noin 1 litra vettä
2 kalaliemikuutiota
noin 10 maustepippuria
500g tuoretta, ruodottomaksi nypittyä lohifilettä
1 puntti tuoretta tilliä
1 prk kuohukermaa
suolaa
pippuria

Kuori perunat, pilko ne pieniksi ja laita kylmään veteen odottamaan. Kuori ja silppua sipuli. Pese ja pilko porkkanat.
Sulata voi isossa kattilassa ja kuullota juureksia kevyesti noin 5 minuuttia. Kaada päälle reilusti vettä, jotta vihannekset peittyvät kunnolla. Lisää liemikuutiot ja pippurit. Tarkista maku.
Anna keiton kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia ja käsittele sillä aikaa lohi. Leikkaa kala haluamasi kokoisiksi paloiksi. Silppua tilli.
Lisää kattilaan kerma ja anna kiehahtaa muutama minuutti. Lisää lohi ja tilli, kiehauta kuumaksi ja ota kattila liedeltä. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja mustaapippuria. Peitä kannella ja anna keiton vetäytyä noin 5 minuuttia.

Superhyvää ruisleivän kanssa. :)

tiistai 15. joulukuuta 2015

Arielin uusi elämä

Tein superlöydön kirpputorilta: Ariel nuken! :)
Suurin osa män blogin lukijoista varmaankin ovat kuulleet tarinan, kuinka en pienenä tyttönä saanut Ariel nukkea ja siitä on jäänyt suuret "traumat". Niin suuret, että otin Ariel tatuoinnin joitakin vuosia sitten. 
Ei siitä oikeasti kauheita traumoja jäänyt, aiheesta on vain tullut ajan mittaan sisäpiirin vitsailu, mutta onneksi vihdoin löysin kauniin Arielin! :D



Hän oli aivan alasti ja poskessa oli pieni mustapää. Hiukset olivat suht koht hyvässä kunnossa. Onneksi ihmesienellä lähti poski puhtaaksi ja hiusten pesulla sain kutrit kuntoon. Hiuksia kun pesin ja harjasin, niin tuntui kuin olisi omia hiuksia käsitellyt. Punaiset ja takussa. :D



Uusia simpukoita ja pyrstöä kätköistäni ei löytynyt, mutta olen lapsena saanut lahjaksi Arielin yöpuku-setin, mihin kuuluu myös Sebastian-rapu ja sininen peili (peili on nyt jossakin niin hyvässä jemmassa, ettei se ole vielä löytynyt). Yöpuku oli täydellinen naku-Arielille!